HS tänään: Syyttäjä vaatii ehdollista vankeutta Pride-kulkueeseen iskeneille
Syyttäjä vaatii ehdollista vankeusrangaistusta Pride-kaasuiskusta syytetyille. Syytteen mukaan hyökkäyksen vaikuttimena oli kulkueeseen osallistuneiden seksuaalinen suuntautuminen.
Helsinki Pride -kulkueeseen kohdistuneen kaasuhyökkäyksen käsittely alkoi maanantaiaamuna Helsingin käräjäoikeudessa. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kulkueeseen iskettiin heinäkuussa Helsingin ydinkeskustassa. Hyökkääjät sytyttivät savusoihtuja ja sumuttivat pippuri- ja kyynelkaasua.
Tekijöitä epäillään olleen useampia, mutta syytteet on saatu nostettua vain kolmea parikymppistä miestä vastaan. He ovat eripuolilta Suomea. Suojelupoliisi on kertonut, että ainakin osalla heistä on yhteyksiä äärioikeistolaisiin ryhmittymiin. Miehiä syytetään 88 pahoinpitelystä, toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta, 71:stä poliittistentoimintavapauksien loukkaamisesta sekä kokouksen estämisestä.
Syytetyt myöntävät pahoinpitelyt ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidot, mutta kiistävät muut syytteet. He kiistävät, että teon vaikuttimena olisi ollut kulkueeseen osallistuneiden seksuaalinen suuntautuneisuus.
Uhreja edustava asianajaja Juha-Pekka Hippi kertoo, että kaikki uhrit vaativat rangaistusta ja suurin osa myös vahingonkorvauksia. Uhrien vaateet ovat yhteensä joitakin kymmeniätuhansia euroja. Uhrien joukossa on useita lapsia. Kukaan ei loukkaantunut vakavasti, mutta kaasu aiheutti ihmisille muun muassa hengenahdistusta, yskää ja iho-oireita. Hipin mukaan joillakin oireet kestivät päiviä tai jopa viikkoja. Osalle hyökkäys aiheutti myös pelkotiloja.
HS 2.5.2011 Minna Passi